Header-kuva
Etusivu Historia Painijat Ajankohtaista Yhteystiedot Linkit
 


 


 

 

 

LrTU:n painihistoria:

 

Paini on kuulunut Lappeenrannan Työväen Urheilijoiden lajeihin alusta alkaen, eli kun seura v. 1929 perustettiin. Alkuunpanijoina painitoiminnalle mainittakoon työläisurheilun Lappeenrannassa aloittaneen Vesan toiminnan päättyessä LrTU:n riveihin siirtyneet. A. Auvinen ja U. Keronen. Vanha kokemus ja uusi innostus saivat aikaan sen, että seuralla oli pian lähettää myös miehiä eri puolille kilpailuihin.

 

Menestystä seuralle kertyi mm. Tauno Melkon liiton ja pohjoismaiden mestaruuden lisäksi mm. E. Nevalaisen voitto Eesti-Suomi-maaottelussa, useita nuorten sarjan mestaruuksia kuten Veijo Piiparisen voitto 79 kg sarjassa. Lisäksi menestystä on vuosien aikana saatu runsaasti TUL:n mestaruuskisoista.

 

Painikoulu on aloittanut toimintansa v. 1970. Seppo Sillanpään johdolla perustettu painikoulu oli Suomen ensimmäisiä painikouluja. Heti seuraavina vuosina LrTU:n painijat saavuttivat useita mitalisijoja, kuten Veijo Sillanpää SM-hopeaa, Timo Kivinen SM-pronssia sekä Jyrki Vesterinen 4 SM-mitalia vuosina 1980-84.

 

 

Sivuston sisältö © Lappeenrannan Työväen Urheilijat 2007

Sivuston tekninen toteutus ja ylläpito © Marja-Liisa Kiuru 2007